Nordic Guaranteen hallitus on nimittänyt Erik Ljungrenin Nordic Guaranteen uudeksi toimitusjohtajaksi 16.3.2021 alkaen. Erik Ljungren on toiminut Nordic Guaranteessa 12 vuotta ja hän on toiminut ennen uutta nimitystään riskijohtajana (CRO) ja operatiivisena johtajana (COO).

Viimeiset kolme vuotta toimitusjohtajana toiminut Donny Gouveia on nimitetty Insurety International Surety Alliancen toimitusjohtajaksi ja hän vastaa kokonaisuudessaan Insuretyn globaalin strategian kehittämisestä. Insurety koostuu Nordic Guaranteesta (Pohjoismaat) Lombard Guaranteesta (Etelä-Afrikka) ja AssetInsuresta (Australia).

”Hallituksen puolesta haluan kiittää Donnya erinomaisesta työstä hänen ajastaan johtajana, kun hän on yhdessä tiiminsä kanssa vienyt Nordic Guaranteen uudelle tasolle. Olemme laajentaneet maantieteellistä toiminta-aluettamme, lanseeranneet uusia tuotteita, alentaneet vahinkokulujamme, parantaneet riskienhallintaamme ja vielä erittäin vaikealla Covid-19-kaudella onnistuimme tekemään vaikuttavan tuloksen vuonna 2020”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Peter Lindblad.

Peter Lindblad jatkaa: ”Luotamme siihen, että toimitusjohtajana Erik Ljungren, jolla on pitkä kokemus erilaisista johdon rooleista Nordic Guaranteessa, jatkaa menestyksekkäästi yrityksen kehittämistä sekä vakaalla ja kestävällä pohjalla olevan liiketoiminnan rakentamista eteenpäin”

Lyhyesti Nordic Guaranteesta:
Nordic Guarantee on yksi Pohjoismaiden suurimmista itsenäisistä kaupallisten takausten tarjoajista. Nordic Guarantee tarjoaa takauksia lyhyellä käsittelyajalla ja kilpailukykyiseen hintaan. Yhtiöllä on 40 työntekijää ja toimipisteet Tukholmassa, Malmössä, Helsingissä, Kööpenhaminassa sekä Oslossa.

Lisätietoja:
Erik Ljungren, CEO, +46 765 27 65 05, e-mail erik.ljungren@nordg.com
Michael Gantén, Chief Marketing Officer, +46 765-27 65 17, e-mail michael.ganten@nordg.com